sunnuntai 23. tammikuuta 2011

joulu meni, uusi vuosi tuli :)

Pitkästä aikaa :) Wennin kanssa ollaan harjoiteltu oikein urakalla kaiken maailman temppuja, juostu kuin hullut joen jäällä tuhatta ja sataa! Meillä on ollut niin  hauskaa :) Wennin kanssa kävimme ensimmäistä kertaa(tai Wenni kävi) mätsäreissä, itselle se ei tietenkään ensimmäinen kerta ollut! Wennin mielestä paikka oli aluksi aika "pelottava", koska koiria vilisi joka puolella, eikä Wenni ollut koskaan ollut niin suuressa koira "tungoksessa". Ensin Wenni käveli kyllä ulkona  iloisena ja uteliaana, mutta kun päästiin maneesiin sisälle, Wenni alkoi hieman epäröidä, mutta tuli silti. Vähän aikaa Wenni käveli häntä koipien välissä, säikähti jokaista kosketusta jos joku koira sattui nuuskasemaan selasta :) Yhdessä vaiheessa Wenni istahti maahan ja alkoi rapsuttaa itseään niin, ettei huomannut takana nuuskivaa koiraa... Yhtäkkiä Wenni taisi huomata, että koira nuuski ja Wenni oikein hitaasti nousi istumaan kippurasta ja juoksi kauheaa vauhtia selän taakse! Mie vain nauroin Wennin höpsöille jutuille :D Sitten Wenni alkoi jo olla oma itsensä, kuitenkin hillitty, eikä se pikku pommi joka sinkoilee sinne tänne xD  No, katsottiin sitä pienet aikuiset- kehää, jossa eräs meille tuttu koira oli. Mentiin sitten hakemaan teetä ja makkaraa, ja tietysti heti kun Wenni näki makkaran kädessäni, se muuttui. Siitä tuli juuri se "pikku pommi", Wenni ei kylläkään nähnyt enää tai kuullut, mitään muuta kuin makkaran ja minut. Pitihän sille sitten viimeinen pala antaa :) Sitten olemme olleet Wennin kanssa joen jäällä juoksemassa. Wenni rakastaa sitä,, koska saa olla irti. Juostaan ja pelleillään siellä kummatkin aina ja viimeksi seikkailtiin(Wennin mielestä). :D  Nyt me ei olla muuta kuin otettu kuvia, koska sain kameran, ja tännehän mie heti nyt taidan pari laittaa, jos kone antaa. Viimeksi se ei oikein suostunut... Wenniltä terkut! :D <3