sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

 Wennin kanssa löydettiin uusi lenkkeily tyyli :D Käydään juoksemassa pyörän kanssa ja siinä samalla totutellaan uusiin paikkoihin. Nyt Wennin kanssa tuli uusi ongelma, yksin jääminen... Esimerkiksi, kun lähden kauppaan ja Wenni jää odottamaan ulos, alkaa hetken päästä hirveä ulina... Joskus oikein alkaa hävettämään, kun ulina kuuluu kauppaan sisälle asti. No nyt ainakin on mitä kouluttaa.

 No, me sitten Wennin kanssa ollaan ulkoiltu paljon, periaatteessa joka päivä ollaan monta tuntia (2h-5h).
Kavereitten kanssa ollaan myös ulkoiltu ja oltu muutenkin. Wenni saikin uuden kaverin, kävimme lenkillä yhdessä ja hyvin tulivat juttuun, mitä nyt Wenni yritti aluksi saada kaveriaan leikkimään, mutta lopetti kun huomasi, ettei kaveria kiinnostanut :). Täällä meillä on jo lumet oikeastaan sulaneet ja Wenni tykkää. Nyt ei onneksi tarvitse kynsiäkään niin useasti leikkailla, kun asvaltti on esillä. Paitsi kannuskynnet.

 Wennillä on karvakin alkanut muuttamaan väriä pikkuhiljaa, ensin ruskeaa,sitten valkosta ja sitten mustaa/harmaata. Luulisi että neidistä tulisi valkonen/vehnän värinen... No, ajallaanhan sen näkee sitten.

 Uusi fleksi meidän pitää ostaa, onnistuimme nimittäin Wennin kanssa  sen jo rikkomaan :D Wenni tykkää kauheasti fleksistä, koska pääsee liikkumaan enemmän... Sen takia nyt tulee hieman vaikeuksia, kun Wenni ei osaa kävellä tavallisessa hihnassa, tai osaa, mutta vetää aivan hirveästi... :))

 Eipä tässä muuta, kirjoittelen taas myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti